Hevostunnille saapuminen

Hevostunnin ratsastusaika on 50 min. Tallista siirrytään kentälle tai maneesiin 10 minuuttia ennen tunnin merkittyä alkaimisajankohtaa, eli klo 18 alkavalle tunnille mentäessä hevosten tulisi olla valmiina lähtemään tallista klo 17:50.

Kannattaa siis varata riittävästi aikaa ennen omaa ratsastustuntia, jotta ehtii harjaamaan ja satuloimaan hevosensa rauhassa. Suosittelemme saapumaan viimeistään n. 30 – 25 min ennen tunnille lähtöä.

Ma – pe tunnit alkavat klo 15- 17 välillä ja lauantaina klo 10, joten myöhäisimmille tunneille tultaessa osa hevosista saattaa olla jo edellisellä tunnilla. Tällöin voi vaikka mennä seuraamaan tuntia, tai tallissa voi aina harjata hevosia, jotka odottelevat tunnille lähtöä.

Hevoset jaetaan ratsastajille jo ennen tuntien alkua. Ratsastaja saa tietää ratsunsa Ratsukko-sovelluksen kautta jo reilusti ennen tuntia. Tallissa on kuitenkin lista sekä satulahuoneen ovella että tallin pariovilla. Lista kannattaa aina katsoa, koska hevosia voidaan joutua vaihtamaan kesken tuntien! Tallille kannatta myös aina saapua ajoissa, vaikka Ratsukko näyttäisikin oman ratsunsa olevan edellisellä tunnilla.

Ennen ratsastustuntia hevonen harjataan, sen kaviot puhdistetaan, sen jälkeen se satuloidaan ja suitsitaan. Osalle hevosista tulee jalkasuojat, lista suojia tarvitsevista hevosista on niin ikään satulahuoneen oven vieressä. Suitset ja satulat löytyvät nimetyiltä paikoilta satulahuoneesta.

Jos huomaat hevosessa haavan, tai esim. sen jalat vaikuttavat turvonneilta tms., ilmoita tästä aina heti henkilökunnalle. Tunnille kannattaa aina ottaa raippa mukaan, sen voi jättää pois, jos sitä ei tarvita.

Ratsastustunnin jälkeen osa hevosista saattaa jatkaa seuraavalle tunnille ja osa viedään talliin. Tallissa hevoset harjataan ja kaviot puhdistetaan. Suojat harjataan myös hiekasta puhtaaksi, satula ja suitset palautetaan siististi paikoilleen satulasaippualla pyyhittynä. Kuolaintenpesuvesi ja suitsien ja satuloiden puhdistusvälineet ovat pesupilttuun etuosassa. Suitsia ei niin kutsutusti ”paketoida”, vaan ne ripustetaan siististi nimetylle paikalleen.

Hevoset, jotka eivät menee enää myöhäisemmille tunneille, viedään pihattoon. Kaikki samalta tunnilta ulos lähtevät hevoset viedään yhdessä. Uudet oppilaat ohjeistetaan pihattoon viemiseen.  Taluttaessasi hevosta pihattoon, pidä ratsastushanskat kädessä. Jos et ehdi jäämään viemään hevostasi ulos, ilmoita siitä opettajalle tunnin lopussa tai tallissa olevalle henkilökunnan jäsenelle.

Kulku maneesin katsomoon tapahtuu joko maneesin aulan kautta tai ”metsän puoleisen sivun” ovista, joista pääsee suoraan katsomoon. Hevosten ja ponien opasteilla merkittyjä kulkuovia tallin puoleisella sivulla ei saa avata tuntien aikana, etteivät tunnilla olevat hevoset tai ponit säiky. Tuntia voi myös seurata maneesin kahviosta, sieltä näkee sekä maneesiin että kentälle. Maneesin tai kentän tulee käyttäytyä rauhallisesti, etteivät tunnilla olevat hevoset säikähdä.

Lastenvaunut kannattaa sijoittaa niin, etteivät ne ole hevosten kulkureiteillä kuten ovien tai porttien edessä. Hevoset saattavat myös säikähtää vastaan tulevia vaunuja, kannattaa pysähtyä ja päästää vastaan tulevat hevoset tai ponit ohi, jos työntää vaunuja.

Koiria ei saa tuoda maneesiin. Koirien tulee olla kytkettyinä tallialueella liikuttaessa.
Maneesissa ei saa tupakoida, tupakointi on myös kielletty kaikkialla Heponiityn alueella.

 

Hyvinkään Ratsastuskeskus Ky

Hyyppäräntie 127
05800 Hyvinkää

Puhelinpäivystys

arkisin klo 15 – 16.30
puh. 040 563 4163

hyvinkaanratsastuskeskus@gmail.com
hyvinkaanratsastuskeskus.fi

SRL ry

26b8267e30a16cdf2a39ac0e4c019f8c3ae72a22

SRL:n hyväksymä ja valvoma ratsastuskoulu, laatutallimerkintä myönnetty joulukuussa 2015.

Marikoo kotisivut